Aitovesi

Meiltä voit hankkia lähdevettä sinne minne putket eivät yllä. Lähdevesiautomaattimme viilentää ja kuumentaa lähdevettä, halutessasi kiehumispisteeseen asti. Eli sielläkin missä eivät hanavesi ja liesi palvele, voi nauttia kupin kuumaa, puhtaaseen lähdeveteen valmistettuna.

Lähdevesiautomaatti

Missä kukaan tarvitsisi Suomessa lähdevesiautomaattia, kysyy moni lahtelainen. No, Salpausselän harjujen lähistöllä Lahden suunnalla onkin Suomen parasta hanavettä. Mutta vesijohtoverkosto ei yllä joka paikkaan. Esimerkiksi varaston perukoille, matkailuautoon, aina mökillekään. Siellä mm. lähdevesiautomaatti on kätevä.

Lähdevesiautomaatistamme saa kaiken lisäksi sekä lämmintä (myös kiehuvaa) että kylmää lähdevettä – sielläkin minne vesijohtoverkosto ei yllä eikä ole lämmitysmahdollisuutta.

Vesiautomaatia löytyy mustana ja valkoisena.

Laitteessa on putsaus-toiminto, jolloin automaatti kuumentaa sisällään olevan veden kiehuvaksi ja näin desinfioi itsensä. Lämpimänveden voi myös laittaa pois päältä samoin kuten laitteessa olevan vallitsevanvalon tunnistimen.

Lisäosina voi hankkia kahdeksalle 10 litran kanisterille suunnitellun kanisteritelineen sekä kanisterin metallisensuojan, jota voi hyödyntää mm. mainosviestillä käärittynä. Painatusmateriaalit ovat kehittyneet ja tarjolla on mm. ohutta magneettistamateriaalia, mikä sopii tarkoitukseen erinomaisen kätevästi. Käden käänteessä metallisuojus saa uuden ilmeen/viestin.

Kysy lisää: info@aitovesi.fi |  03 74118114

Pumppu

Pumppumme sopii 5 litran ja 10 litran kanistereihin.

Pumpun kanssa raskaasta kanisterista tulee kätevä ”pöytämalli” vaikkapa mökille, rakennustyömaalle tai junnujen jalkapallokentän reunalle. Kaikkialle missä jano on suuri, mutta vedensaanti hankalaa.

Pumpun ansiosta vettä ei myöskään humahda hukkaan.

Pumppu on helppo asentaa eikä se vaadi työkaluja. Pumpun voi helposti vaihtaa korkkiin esimerkiksi kuljetusten ajaksi.